
Nyt kantokiltalaiset joukolla Pohojanmaalle!
Kantokiltatapaaminen Kauhavalla la 21.4.2012
Lea Mäki on kutsunut kaikki kantokiltalaiset partiokakulle
lauantaina 21.4.2012 Kauhavalle.
Tarkempi kelloaika ja osoite selviävät lähiaikoina ja
siite kerrotaan mm. näillä sivuilla.
Nyt kantokiltalaiset joukolla Pohojanmaalle!
Kirjoita kommentti (0 Comments)
Versopäivillä Kantokiltaan lyötiin kolme jäsentäVersopäivillä 9.-11.9.2011 Sauvon Ahtelassa pidettiin viimeisenä päivänä Versokäräjät. Sen alkuosassa oli Kantokillan puheenvuoro. Kiltakirjuri Lea Hietanen kertoi Killan työstävän itselleen omaa huivia sekä suunnittelevan Navigaattori2012-versosuurleirille johtajakahvilaa ja sen toimintaa. Kantokiltaan lyötiin jäsenet 38, 39 ja 40. Lisäksi oli tiedossa 15 henkilöä, jotka haluavat liittyä KIltaan, mutta eivät olleet paikalla, joten kiltakirjurin osoitteistossa on 55 henkilön tiedot. Syyslokakuun vaihteessa lähtee kiltakirjurilta syksykirje kiltalaisille ajankohtaisista asioista.
Kuva Timo Saarinen Lahdesta oli Kantokillan jäsen nro 38. Reijo Kauppinen (vas.) ja Lea Hietanen (kesk)
onnittelevat.
Kantokiltaraati kokoontui 24.8.2011
Versopartiolaisten Kantokillan eli vanhojen sekä nykyisten versojohtajien ja tukijoiden kiltaraati kokoontui 24.8.2011 Hämeenlinnassa. Paikalla oli liki kaikki raadin jäsenet. Kokoontumisessa käsiteltiin Kantokillan roolia Navigaattori2012-versosuurleirillä ja mm. millä tavalla Kantokilta toteuttaa tehtäväänsä versoperinteiden siirtämisessä nuoremmille sukupolville ja versopartiolaisuuden tietoisuuden kasvattamisessa. Kantokillan säännötKANTOKILTA NIMI JA TOIMINTA 1. Killan nimi on Kantokilta 2. Kotipaikka on Hämeenlinna 3. Kilta kokoontuu valtakunnallisten versopartiotapahtumien
yhteydessä, sekä erikseen kiltaraadin kutsusta.
Myös Kantokilta Versopäivillä Sauvossa 9.-11.9.2011
Kantokiltalaiset tapaavat Versopäivillä ja paraikaa suunnittelu etenee oman kokoontumisen osalta. Kokontumisen ajankohta sovitetaan niin, ettei se men pahasti muun ohjelman kanssa päällekkäin. Tarkka aika tulee myös tähän ja tiedotetaan jäsenille, kun kiltaraati on sen päättänyt. Aiheena on Kantokillan tehtävät Navigaattori2012-versosuurleirillä ensi kesänä. Versojen Kantokilta perustettiin 20.3.2010 Vuonna 2010 Versojen Hiljaisilla Päivillä Kauhavalla 20.3.2010 perustettiin Versopartiotyön tukemiseksi Kantokilta, jonka tehtävänä on tukea versopartiotyötä monella tavoin. Tapahtumassa valittiin ensimmäinen kiltaraati ja hyväksyttiin killalle säännöt (pdf). Kiltaraatiin kuuluvat tällä hetkellä esnimmäisen versojaadin aikana
Ensimmäiset jäsenet lyötiin Helsingin kesäjuhlilla 2010 ja seuraavat Versopäivillä Mustilassa syyskuussa 2010. Jäseneksi voi hakea jokainen versopartotyön ystävä, joka haluaa noudattaa KIllan periaatteita. Jäseneksi haluavat ottavat yhteyttä kiltakirjuriin tai versosihteeriin, jotka huolehtivat jatkotoimista.
|
23.03.2012 18:00 - 25.03.2012
14:00
Hiljaiset Päivät 2012 Laukaan Kallioniemessä
06.04.2012 08:00 - 09.04.2012
13:00
Verso-VJ-kurssi (ROK) Partiokolkassa Toivakassa
21.04.2012
Kantokiltakokoontuminen Kauhavalla
23.04.2012 00:00 - 29.04.2012
23:00
Partioviikko
03.06.2012 06:00 - 09.06.2012
23:00
JerisSuVaNnon talkooleiri
YHTEISÖ
Luo oma profiilisi ja verkostoidu samaa työtä tekevien kanssa yhteisössämme .
REKISTERISELOSTE
Etsitkö hyvää materiaalia lapsi- ja nuorisotyöhön. Luo oma profiilisi ja sukella sisään resurssipankkiimme.
SUOSITTELEMME
Kohti elämää kirja sisältää seurakuntakoulun opetusmateriaalin helposti omaksuttavassa muodossa. Tilaa Päivä Osakeyhtiöstä .

JERISSUVANTO
Jerissuvanto on Vapiksen omistama leirikeskus Muoniossa. Tutustu leirikeskukseen täällä.