Tänä syksynä Veeti oli aloittanut uuden harrastuksen. Hänestä oli tullut versopartiolainen. Hän oli jo osallistunut kuuteen laumailtaan. Huomenna olisi sunnuntai ja hän antaisi partiolupauksen partiokirkossa. Se tuntui jotenkin todella juhlalliselta. Yksi asia Veetiä kyllä huolestutti. Partiolaisten kuului tehdä hyviä töitä ja hän ei keksinyt yhtäkään jonka olisi voinut tehdä. Laumaillassa oli sanottu, että jokaisen tulisi tehdä ainakin yksi hyvä työ ennen lupauksenantoa. Mutta miten hän ehtisi, sillä oli jo lauantaiaamupäivä.

Veetin mielessä oli ollut että ehkä hän voisi tehdä sellaisen hyvän teon että maalaisi talon. Isä oli sanonut äidille, että talo pitäisi maalata. Isälle se tietysti olisi yllätys että talo olisi maalattu! Mutta Veetillä ei ollut vieläkään muuta kuin vanhat vesivärit ja kaksi sutia joista toinen oli kovettunut ja toinen poikki.

Veeti mietti riittäisikö hyväksi teoksi että hän pesee kaikki talon ikkunat. Silloin ovikello soi. Siellä oli Elias. ”Osasitko sä sitä viimeistä matikanläksyä? Mä en tajunnut siitä mitään”, sanoi Elias. Veetiä harmitti että Elias juuri nyt tuli kun hänen pitäisi alkaa tehdä hyvää tekoa. ”No katsotaas sitä sitten”, tuhahti Veeti. Pojat alkoivat yhdessä tutkia matikankirjaa. Veeti sai selittää kauan ennen kuin Elias osasi laskea laskun. Siinä tarvittiin avuksi sormet ja varpaatkin.

”Kiitti, nyt mä osasin. Mennäänkö sitten ulos?”, ehdotti Elias. Veeti tuumi mielessään, että ehkä ikkunat ehtisi pestä iltapäivälläkin. ”Ookoo”, sanoi Veeti ja pojat vyöryivät pukemaan eteiseen.

Ulkona he näkivät naapurin Tapion joka touhusi pyöränsä kanssa jotain. Ketjut olivat pois paikoiltaan ja jumissa rattaan välissä. Veeti ja Elias tulivat katsomaan ja yhdessä pojat saivat pyörän taas ajokuntoon. Veetin sormet tulivat mustiksi. ”Kiitos”, sanoi Tapio. ”Tuletteko mukaan kauppaan kun lupasin hakea äidille pari maitoa?”

Ihan huomaamatta Veetin koko päivä kului ja tuli ilta. Illalla kun isä laittoi Veetiä nukkumaan Veetille tuli melkein itku. Isä ihmetteli, mikä Veetiä suretti. ”Kun tänään piti viimeistään tehdä joku hyvä teko. Ajattelin maalata talon, mutta mulla ei ollut muuta maalia kuin vesivärit”, Veeti selitti. Ja sitten Veeti kertoi miten aika oli mennyt Eliaksen läksyissä, Tapion pyöränketjuissa, kauppareissussa ja vaikka missä koko päivän. ”Enkä ehtinyt edes pestä ikkunoita!”, Veeti parahti. ”Meidän piti tehdä hyviä tekoja tällä viikolla enkä ole vielä edes aloittanut. Voiko minusta tulla koskaan kunnon Versopartiolaista?”

Isä silitti Veetin hiuksia. ”Kuulehan nyt Veeti. Talon maalaus ja ikkunoiden pesu ovat aikuisten tehtäviä. Pääset kyllä auttamaan molemmissa ensi kesänä,” isä lupasi. ”Mutta mitä hyviin tekoihin tulee niin kuulostaa siltä kuin olisit tehnyt niitä vaikka kuinka paljon. Autoit Eliasta kun hän ei osannut läksyjään. Se oli todella hyvä teko! Samoin kävit Tapion äidille kaupassa. Olet tainnut olla rakastava lähimmäinen ihan huomaamattasi.”

”Mutta minä ajattelin että pitää tehdä jotain erityisiä hyviä tekoja eikä tuollaisia tavallisia”, ihmetteli Veeti. Isä hymyili. ”Ei lähimmäisenä oleminen ole supermiesten hommaa. Voit tehdä pieniä hyviä tekoja joka päivä. Sellaisia teit tänään monta. Joskus se että hymyilet ja tuot hyvän mielen jollekin on ihan tarpeeksi. Jeesus sanoi: Mitä tahtoisitte ihmisten tekevän teille, tehkää te samoin heille. Se tarkoittaa että voimme auttaa toisia tosi pienissäkin asioissa. Juuri niin olet tehnyt.”

Isä rukoili Veetin kanssa iltarukouksen, jossa he rukoilivat myös tulevan partiokirkon puolesta. Huoneesta lähtiessään isä mietti, että kunpa aikuisetkin osaisivat tehdä hyviä tekoja samalla tavalla kuin lapset – ihan huomaamattaan.

(Julkaistu Miksiks lehdessä 2010)