
Kristillisen kirjan viikkoa vietetään tällä viikolla (22.3.-28.3.2010). Tänä vuonna viikko nostaa esille lapsen oikeuden pyhään – ja samalla lapsen oikeuden kristilliseen kirjallisuuteen.
Kristillisessä kirjamaailmasta löytyy vaihtoehtoja eri ikäisille lapsille ja eri elämäntilanteisiin. Sen lisäksi, että kirjat viihdyttävät, antavat kokemuksia tai opettavat Jumalasta ne antavat lapsille varusteita elämään. Toisinaan luettu tuo pintaan tunteita, toisinaan ne rohkaisevat tai laittavat toimimaan. On tärkeää, että lukiessa lapsi saa kokemuksia lähellä olevasta aikuisesta, jonka kanssa voi keskustella lukemastaan.
Omassa lapsuudessani kirjalla ja lukemisella on ollut iso merkitys. Ennen kuin osasin itse lukea, vanhempani lukivat minulle. Kouluun mennessäni sain vanhemmiltani lupauksen, että saan oman Raamatun kun opin lukemaan. Ensimmäinen Raamattuni oli pieni, valkokantinen. Sivujen reunat olivat kullatut. Raamatun lisäksi luin paljon muitakin erilaisia kirjoja, mutta Raamattu oli minulle tärkein. Lukiessani alleviivasin sitä, joitain kohtia vahvistin korostuskynällä. Raamattua luettiin myös kavereiden kanssa, sekä kotona perheen kesken. Kätköistäni löytyy edelleen vihkosia joihin olen yksitoistavuotiaan tehnyt merkintöjä lukemistani havainnoista. Raamattu ei ollut minulle tuolloinkaan vain kirja tai mielenkiintoinen seikkailu vaan Jumalan puhetta, joka rohkaisi ja vahvisti.
Toivon, että tämä viikko saa meidät aikuiset hankkimaan lapsille hyviä kristillisiä kirjoja ja viettämään aikaa lapsen kanssa lukien ja keskustellen. Pidetään lasten puolia siinä, että he saavat oppia tuntemaan Jumalan (kirjojenkin välityksellä) ja saavat elämäänsä turvan hänessä ja meidän läheisyydestä!!
Viikosta saat lisää tietoa osoitteessa www.kristillisetkustantajat.fi





