Olet täällä: Etusivu Seuris

Vapis

Seuris

Sähköposti Tulosta PDF

Seuris1

Suomen Vapaakirkon seurakuntakoululeirit

Vapaaseurakunnat järjestävät 15-vuotiaille nuorille seurakuntakoulun. Käytännössä leirejä koordinoi Suomen Vapaakirkon Nuoret ry. Leirit ovat valtakunnallisia ja kestävät 12 päivää. Leireille osallistuu yhteensä 130-160 nuorta.

Leirin ohjelma

Leireillä opetetaan kristinuskon perusteita, paneudutaan nuorena olemisen ja elämisen kysymyksiin ja tutustutaan Raamattuun. Leiriläisille opetetaan myös seurakunnasta ja Suomen Vapaakirkosta. Oppitunneilla opettavat seurakuntien nuorisotyöntekijät. Saat myös oman ryhmänjohtajan eli isosen, ja mahtavan oman ryhmän jonka kanssa toimia leirillä. Lisäksi leireillä on yhteysiltoja ja iltanuotioita. Yhteysilloissa rukoillaan, lauletaan ylistyslauluja ja kuullaan opettajien ja isosten omakohtaisia kokemuksia rukouksesta sekä uskonelämästä. Opetusmateriaalina käytetään Kohti Elämää-kirjaa (Päivä OY, 2009) ja työkirjana Kohti Elämää-työkirjaa

Ilmoittautuminen

Seurakuntakoululeireille on pyrkimässä paljon nuoria myös muista seurakunnista. Pystymme tarjoamaan paikan noin 180 leiriläiselle. Tahdomme että jokainen halukas voi osallistua leirille. Siinä harvinaisessa tapauksessa, että kaikki eivät mahtuisi, on etusija vapaakirkollisilla nuorilla tammikuun loppuun (31.1.) saakka. Ei-vapaakirkolliset nuoret voivat ilmoittautua kuitenkin samaan tapaan kuin vapaakirkollisetkin jo syksyllä. Heidät otetaan leireille ilmoittautumisjärjestyksessä, sen mukaan kuin tilaa on. Ilmoittautuneille lähetetään leirikirje, josta saat tarkempaa tietoa leireistä sekä niiden laskut. Kaikille leireille ilmoittaudutaan SVN:n toimistoon tammikuun loppuun mennessä.



Jos sinulla on liikuntarajoite, jokin vamma tai pitkäaikaissairaus, älä heti ajattele ettet pääse leirille. Soita keskustoimistolle niin mietitään yhdessä, miten sinun osallistumisesi voidaan järjestää.

Ilmoittautuminen alkaa vuosittain syys-lokakuussa. Vapaakirkollinen ikäluokka saa kutsukirjeen leirille.

Kaikki leirit ovat savuttomia!


Ryhmänjohtajat eli isoset

Seurakuntakouluissa tarvitaan suuri joukko ryhmänjohtajia. Isoshaku kesän leireille päättyy 15.1. Isoseksi pyrkivän omasta leiristä tulee olla kulunut jo kaksi vuotta. Hakemukseen liittyy seurakunnan suosituskaavake.

Lataa isoshakemus tästä

 

YHTEISÖ

Luo oma profiilisi ja verkostoidu samaa työtä tekevien kanssa yhteisössämme .

REKISTERISELOSTE

Lue rekisteriseloste

resurssipankki

Etsitkö hyvää materiaalia lapsi- ja nuorisotyöhön. Luo oma profiilisi ja sukella sisään resurssipankkiimme.

kohtielm

SUOSITTELEMME

Kohti elämää kirja sisältää seurakuntakoulun opetusmateriaalin helposti omaksuttavassa muodossa. Tilaa Päivä Osakeyhtiöstä .

piha5

JERISSUVANTO

Jerissuvanto on Vapiksen omistama leirikeskus Muoniossa. Tutustu leirikeskukseen täällä.