
|
|
Tervetuloa mukaan Raamattu- Raamattu jokaiselle -kampanjan tarkoitus on varmistaa, että mahdollisimman monella lapsella ja nuorella on oma Raamattu. |
|
Raamattu ei ole yhdentekevä Raamattu on kiistatta erittäin vaikutusvaltainen kirja. Sen opetukset ovat muodostaneet arvoperustan, jolle läntisen pallonpuoliskon yhteiskunnat ovat rakentuneet ja jonka varassa esimerkiksi YK:n ihmisoikeuksien julistus lepää. Sen sanoma on viimeisten vuosikymmenten aikana ulottunut globaaliin etelään ja itään, jossa se leviää kulovalkean tavoin. Raamattu on muuttanut yksilöihmisten elämää vallankumouksellisella tavalla. Se on antanut toivoa toivottomille, lohtua masentuneille ja sen kautta Jumalan itsensä vaikutus on koskettanut miljoonien ihmisten arkista elämää. Se on maailman levinnein kirja, jota on käännetty tuhansille eri kielille. Sen käännösten myötä lukuisat kansanryhmät ovat saaneet kirjakielen, mikä puolestaan on ollut näiden yhteisöjen kehittymisen kannalta välttämätöntä. Raamatun arvo ja merkitys ei kuitenkaan perustu edes edellämainittuihin seikkoihin, niin merkittäviä kuin ne ovatkin. Raamatun suurin arvo on siinä, että se on Jumalan puhetta. Luoja on ilmoittanut itsensä Raamatun kirjoissa. Emme ihmisinä kykenisi itsestämme käsin saamaan luotettavaa ja kokonaisvaltaista käsitystä luomakunnasta, ihmisestä, kauneudesta, totuudesta, kärsimyksestä, pahuudesta - saatikka Jumalasta, joka on tekemänsä maailman ulkopuolella ja samalla sen keskellä. Raamatun ytimessä on Jumalan ilmoitus hänestä itsestään. Sen kertomukset, opetukset, runot, laulut ja ennustukset paljastavat sen, mikä olisi muutoin silmiltämme salassa ja käsityskykymme ulottumattomissa. Raamatun avulla voimme oppia tuntemaan Jumalan. Sen avulla opimme tulkitsemaan maailmaa ja elämää luotettavasti ja totuuden mukaisesti. Raamatun kautta opimme myös tuntemaan Jumalan tavoitteita ja päämääriä. Havaitsemme, että hän rakastaa ihmisiä ja etsii sen tähden eksyneitä. Jumalan tunteminen johtaa meitä rakastamaan lähimmäisiämme ja palvelemaan heitä Kristuksen rakkaudella. Kuten Jeesuksesta sanottiin, että hän oli "täynnä armoa ja totuutta", saamme hänen seuraajinaan omistautua tehtäväämme maailmassa ja rakastaa lähimmäisiä niin kuin itseämme. "Totuus ja tehtävä"-kampanja rohkaisee meitä kaikkia mukaan ammentamaan Raamatusta Jumalan tuntemista ja motivaatiota tehtävämme toteuttamiseen! |
Hannu Vuorinen |
2012












